Sosiaalisessa mediassa on kiertänyt sellainen meemi, missä kysytään, että tekisitkö nykyistä työtäsi, mikäli rahaa ei olisi olemassa. Yllättävän moni on sitä mieltä, että mikäli töihin ei tarvitsi mennä rahan takia, sinne ei mentäisi ollenkaan, vaan tehtäisiin ihan jotain muuta tai sitten ei tehtäisi mitään.

Jäin taas miettimään sitä, että tekisinkö itse samoja töitä, mikäli rahaa ei olisi? Vastaus on kyllä. Toki, osan töistä voisin jättää tekemättä. Jo pelkästään sen takia, että niitä töitä ei olisi, mikäli rahaa ei olisi. Samalla se jättäisi enemmän aikaa sellaiselle tekemiselle, mitä haluaisin tehdä nyt enemmän.

Ilman rahataloutta, oletuksena Star Trek -tyylinen maailma, tekisin paljon enemmän nikkarointia ja puutarhatöitä. Kyseiset hommat ei lopu kesken, jostain syystä sellaisten töiden saaminen siten, että niitä tällä hetkellä kannattaisi tehdä, on vaikeaa. Vaikka ei noita IT-töitäkään nyt ovista ja ikkunoista tule.

Joskus voi olla pakko tehdä töitä vain rahan takia. Vallitsevaksi olotilaksi se on kuitenkin aika huono vaihtoehto. Tästä aiheesta tuli viimeksi kirjoitettua vuonna 2014, eikä mielipiteeni ole siitä vielä muuttunut. Tuolloin kun asiasta viimeksi kirjoitin, olin palkkatöissä, säännöllistä kuukausipalkkaa nauttiva työntekijä. 2016 otin kuitenkin taloudellisen riskin ja aloitin yrittäjyyden toisen kerran. Tällä hetkellä tässä päätöksessä on ollut hyvät ja huonot puolensa, hyvät puolet kuitenkin huomattavasti voiton puolella.

Teen edelleen töitä myös sen takia, että sen avulla maksan lainat ja ostan ruokaa. Jos voisin tehdä tätä samaa työtä ilman rahaa, tekisin silti. Asiakassegmentti olisi vain toisenlainen.