Nykyinen talousjärjestelmä nojaa vahvasti jatkuvaan talouden kasvuun. Uusia tuotteita ja palveluita tuodaan lisää jatkuvasti kulutettaviksi. Pelkästään Helsinkiin valmistuu pian kolme uutta ”ostosparatiisia”, joista jokaisessa tullaan myymään kertakäyttötuotteita.

Nykyisin tuotteiden elinkaari ei vastaa sitä, kuinka paljon luonnonvaroja niiden tuottamiseen kuluu. Esimerkiksi matkapuhelimia käytetään 1–2 vuotta, jonka jälkeen ne vaihdetaan uuteen, vaikka vanha toimisikin vielä moitteetta. Valmistajat myös tekevät sellaisia tuotteita, jotka toimisivat muuten, mutta esimerkiksi mobiililaitteissa vanhojen mallien ohjelmistotuki lakkaa jopa 6 kuukauden päästä tuotteen julkaisusta. Halvimmilla malleilla tuki voi loppua tuotteen julkaisuun. Onko sillä sitten väliä? Kyllä sillä on. Mikäli laite ei saa ohjelmistopäivityksiä, on se altis väärinkäytölle. Jotkut saattavat ajatella, että ei heidän puhelimissaan ole mitään salaista. Ei haittaa, vaikka tiedot varastettaisii. Usein unohtuu se seikka, että laitteissa on myös muiden ihmisten tietoja ja kuvia. Joitakin heistä tietojen joutuminen vääriin käsiin voi haitata. Tai jos puhelimesi laskentatehoa käytetäänkin johonkin muuhun rikolliseen toimitaan, onko se ok? Tästä on jo esimerkkejä, miten ohjelmistoiltaan vanhentuneita mobiililaitteita on käytetty rikolliseen toimintaan.

Laadun heikennys näkyy myös muissa tuotteissa kuin elektroniikassa: vaatteissa, huonekaluissa, työkaluissa. Markkinoille tuodaan jatkuvasti halvempia tuotteita, joiden ei ole tarkoituskaan olla kestäviä. Mitä väliä? Ei kaikki tarvitse kallista hylsysarjaa, koska käyttävät sitä niin vähän. Jos käyttää jotain niin vähän, että ei ole valmis maksamaan kunnollisen ja kestävän hintaa, voisiko silloin sellaisen lainata, kun sitä tarvitsee?

Myös matkailu kasvaa. Se tuo aina omat ongelmansa, niin siirtymiseen käytettävien välineiden päästöt, kuin myös paikallisten luonnonvarojen kuormituksen. Pienet, ennen luonnontilassa olleet saaret peittyvät turistien jätteisiin, polkujen ja maastojen eroosio kasvaa miljoonien askelten ja maastopyörien alla. Myös lyhyet lentomatkat kasvavat ja se on joidenkin mielestä hyvä asia, jos matka-ajasta saadaan pois 3 tuntia, vaikka samalla ilmakehään tuotetaan jälleen lisää epäpuhtauksia.

Mikä on sitten se yksilön vastuu? Voivatko yksilöt yhdessä tehdä ison muutoksen? Ovatko ihmiset valmiita siihen, että talouskasvun ja kuluttamisen sijaan valittaisiinkin vaihtoehto, että tämä maapallo olisi elinkelpoinen myös vuonna 2100?

Muutos tuskin tapahtuu vain yksilöiden tekemänä. Yksilöt voivat antaa signaalin poliittiseen päätöksentekoon. Mutta se ei yksin riitä. Asiaan tarvitaan myös vahvaa poliittista tahtoa. Uskallusta sanoa asiat, kuten ne ovat. On turhaa miettiä tulevaisuutta talouden ehdoilla. Jokaisessa poliittisessa päätöksessä ympäristö tulisi mennä etusijalle. Jos se maksaa rahaa, sille ei voi mitään. Rahaa voidaan tehdä lisää ja sen suhdetta voidaan muuttaa. Omasta puolesta siitä voitaisiin luopua kokonaan.

Jos ympäristö on toissijainen, ei meillä ole pian paikkaa, missä miettiä taloutta, koulutusta ja asumista. Meillä ei ole planeetta B:tä, jonka voisimme ottaa varastosta. Ja jos olisikin, lisäisikö se poliittista tahtoa tehdä muutoksia tmpäristön hyväksi? Tuskin. Meillä on vain tämä planeetta, jonka pieni elollinen osa onnistuu todennäköisesti tuhoamaan, koska emme uskalla sanoa: nyt riittää.