Näin joulun aikaan uskonnot ja uskomukset ovat tapetilla ehkä enemmän kuin muina aikoina vuodesta. Joulunaikaan on aina liittynyt paljon erilaisia uskomuksia ja tapoja. Talvipäivänseisaus joka on tänään on vanha perinteinen juhla, päivä alkaa jälleen pitenemään ja valo ottaa valtaa. Tätä tapahtumaa on juhlittu erilaisin menoin ympäri maapalloa jo tuhansia vuosia.

Sittemmin siitä on tullut myös kristinuskon juhla sekä markkinatalouden riemujuhla. Jos jeesus ja joulupukki tappelisi, kumpi voittaisi? Tällä hetkellä vastaus on selvä: joulupukki. En ota kantaa siihen, kumpi olisi parempi voittaja.

On paljon perheitä, joissa ei kukaan kuulu kirkkoon ja uskonto on hyvin pienessä roolissa, lähinnä kulttuurihistorian osanen. Kuitenkin, länsimaissa hyvin monissa tällaisista perheistä vietetään joulua. Tulee erään kolajuomayhtiön lanseeraama pukki tuomaan lahjoja, tontut ovat tarkkailleet koko vuoden, että ollaan kiltisti. Isoimmat hankinnat kohdennetaan jouluun, johon on pantattu puoli vuotta kinuttuja asioita.

Miksi lapsen usko joulupukkiin on niin tärkeä? Jos kuitenkin kerrotaan, että jeesus on tarina tavallisesta miehestä ja että jumalaa ei ole? Kuinka kaupallisuuden ja markkinatalouden tuottama jumalhahmo onkin ottanut vallan?

Olen tehnyt kapean katsonnan havainnon, että muissa uskontokunnissa ollaan vähän loogisempia tämän asian suhteen.

huom.

En kuulu itse mihinkään seurakuntaan, enkä allekirjoita kristinuskon oppia, uskon kuitenkin, että maailmassa on paljon sellaista, mistä me emme tiedä vielä ja paljon sellaista, mitä me emme koskaan tule tietämään. Onko se sitten yliluonnollista vai ei, riippuu katsontakannasta. 1960 luvulla pienelle laitteelle puhumista, jossa näkyy keskustelukumppanin kasvot maapallon toiselta puolelta oli jotain, mitä ei voisi koskaan olla olemassa.