Avioliitto. Ihmisten välillä solmittu juridinen liitto joka suo lain edessä tiettyjä oikeuksia, velvollisuuksia sekä vastuita. Paljon on ollut puhetta siitä, mikä on se aito ja oikea avioliitto. Ja jos jokin muunkin lainen kuin se ns. perinteinen juridinen liitto saa avioliiton statuksen, se heikentäisi jotenkin aiemmin solmittuja avioliittoja.
Suomen tilanne tämän ongelman suhteen on jo menossa paranemaan päin. Ihan kaikkialla asiat eivät ole niin hyvin, vaikka hyviä signaaleja tulee koko maailmasta. Joidenkin mielestä, toiset ihmiset eivät saa rakastaa toisiaan tai jos saavat, heidän rakkautensa ei ole yhtä arvokasta kuin oma, jolloin heille ei tulisi suoda avioliiton vastuita, velvollisuuksia sekä oikeuksia. Vielä en ole nähnyt uutista, jossa jokin maa ottaisi sen viimeisen askeleen ja sallisi myös lukumääräneutraalit avioliitot.
Mikä se avioliitto nyt sitten olikaan? Toiset ajattelevat sen siten, että jumala siunaa ihmiset avioliittoon, toisten mielestä ehkä jokin muu henkiolento, toiset ajattelevat, että se on lakia opiskellut tuomari joka solmii tämän liiton kahden henkilön välillä. Itse kuulun niihin ihmisiin, joiden mielestä avioliitto on ensisijaisesti juridinen sopimus, jossa aviopuolisot saavat turvaa äkkinäisissä tilanteissa sekä voivat jakaa virallisemmin vastuuta. Saada jopa asuntolainaa kahdestaan! Toki avioliitto on myös merkki siitä, että luottaa toiseen ihmiseen niin paljon, että haluaa jakaa elämänsä hänen/heidän kanssaan.

On kuitenkin olemassa ihmisiä, joiden mielestä toisten avioliitto on tosiaan heiltä jotenkin pois. Tai sitten sitä ei pidä sallia heidän uskontonsa takia. Olkoonkin, että nämä toiset ihmiset eivät kuulu samaan kirkkoon, tai eivät asu edes samassa maassa, mutta silti. Toisen onni on väärin koska heidän oma pyhä kirjansa sanoo niin. Se myös heikentää oman avioliiton arvoa.

Oman avioliiton arvon heikkeneminen toisen avioliiton tähden on kuin oman auton arvo heikkenisi heti, kun naapurikin ostaisi samanlaisen auton. Hyvän auton ja hyvän avioliiton arvo säilyy, jos sen itse haluaa säilyttää. Jos sen arvo heikkenee tai kestävyys rakoilee, ei se ole ulkopuolisten ihmisten syytä ensinkään. Omia ongelmia ei kannata vyöryttää toisten syiksi, sitä kautta kerjää itselleen jatkossa vain lisää ongelmia itselleen.

Entäs ne pyhät kirjat ja jumalat? Miksi toisten olisi elettävä toisen ihmisen uskomusten mukaan? Ei yhtään mistään syystä. Vaikka minulla olisi oma pyhä kirja, joka sanoisi, että oikealle kääntyminen on kiellettävä jokaisen kuun ensimmäisenä tiistaina, en voisi olettaa muiden noudattavan sitä. Vaikka moinen toiminta olisi kuinka suuri synti tahansa. Se olisi järjetöntä mennä tönimään ihmisiä vasemmalle ja kertomaan kuinka suuri synti on kääntyä juuri tänään oikealle. Sama asia on toisten avioliiton estäminen. Jos jokin asia on sinulle pyhä, ei se sitä välttämättä ole muille. Ei toisia ihmisiä voi pakottaa elämään pakolla omien uskomusten mukaisesti. Maailmanhistoria on täynnä surullisia tarinoita siitä kuinka huonosti siinä voi käydä.

Aito avioliitto perustuu rakkauteen, aidompi sisältää luottamusta, aidoin koostuu rakkaudesta, luottamuksesta sekä kunnioituksesta. Riippumatta siitä, mitä sukupuolta edustat tai kuinka monta teitä on.