Tai miten se minun mielestäni sitä olisi. Koska nykyisessä, kaikille miehille pakollisessa asevelvollisuudessa ei ole mitään järkeä.
Mitä siinä on sitten pielessä? Ensinnäkin se on epätasa-arvoinen. Toisekseen, se tuhlaa suurimman osan kävijöistä aikaa. Jos oletetaan, että armeijaan mennään töistä tai koulusta suoraan ja kun sieltä poistutaan, niin palataan suoraan töihin tai kouluun, kuluu noin 20000 henkilötyövuotta vuosittain (puolen vuoden välein palvelukseen astuu noin 13400 henkilöä, palvelusajat 6, 9 ja 12kk). Ja kun totuus on se, että ennen armeijaa ja armeijan jälkeen on 1 – 6 kk joutokäyntiä, tuo määrä on vieläkin suurempi. Se myös hidastaa monella koulusta valmistumista.
Pakollisen asevelvollisuuden suorittaneiden motivaatio toimintaan on heikko. Käsi ylös, joidenka mielestä oli siistiä (siis armeijan käyneistä) pedata aamuisin punkka siten, että siniset ruuturaidat eivät heittäneet yhtä ruutu enempää? Se valmisti ihmisiä kohtaamaan mahdollisia vihollisia mitä parhaiten. Jos ei raidat olleet suorassa, tehtiin peti uudestaan. Kuulostaa järkevältä. Sitä se ei kyllä ollut.
Kun armeija on ohi, saattaa tulla kutsu kertausharjoituksiin. Siis saattaa. Tuskin tulee. Eli 10 vuoden päästä samat asiat pitää joka tapauksessa opetella uudestaan, jos tilanne sitä vaatisi. Ne asiat, joita tosipaikassa tarvitaan, oppii tosin alle kuukaudessa. Erikoisjoukkoja lukuunottamatta, siitä myöhemmin.
Tarvitaanko armeijaa ollenkaan? Toisten mielestä tarvitaan, toisten mielestä ei. Itse haluaisin elää maailmassa, jossa ei olisi maiden välisiä armeijoita, mutta tuskin tulen sellaista aikaa itse näkemään. Koska meillä nyt kuitenkin on aina jossain päin aseteollisuutta tukevaa ja inhimillistä kärsimystä lisäävää toimintaa käynnissä, on hyvä, että meillä on jonkimoiset valmiudet toimia.
Miten sitten? Se on mielestäni helppo kysymys. En ota kustannuspuoleen kantaa, koska niiden laskeminen veisi koko kesän kaikkine rinnakkaisvaikutuksineen. Mutta ajatusmallina tämä olisi suunnilleen kustannusneutraali malli.
Suomen armeija voitaisiin toteuttaa jakamalla väestö kolmeen ryhmään.
Ryhmä A on palkka-armeija. Erikoisjoukot, joihin kuuluu mm. lentäjät, sukeltajat, merivoimat, nopeat ensihädän joukot. Kuten tälläkin hetkellä on.
Ryhmä B olisi vapaaehtoiset. Heillä on lyhyt palvelusaika, ilman naurettavia huonepalveluhetkiä, jonka jälkeen heidät kutstutaan vähintään kerran vuodessa kertausharjoituksiin. Korvauksena tästä he saavat pienen summan rahaa. Vaatimuksena on se, että jokaisessa kertausharjoituksessa he suorittavat kuntotestin hyväksytysti. Jos näin ei käy, he putoavat ryhmään C ja voivat hakea sieltä vauhtia.
Ryhmä C on se porukka, joka panostaa mieluummin töihin ja koulutukseen, jotta Suomella olisi varaa pitää yllä maata, jota kannattaa puolustaa. Ja samalla tuo valuuttaa armeijan pitämiseen nykyaikaisena ja toimintavalmiina.
Tuo malli olisi tasapuolinen kaikille ja kaikilla olisi mahdollisuus osallistua, mikäli näin haluaisivat. Armeijassa olevien motivaatio olisi korkeampi. Jos tulisi iso rähinä päälle, myös ryhmä C kutsutaan palvelukseen, mutta heidät koulutetaan sopiviin tehtäviin. Tällä hetkellä Suomessa väestö on sillä tasolla, että puolustusvoimien mainitsemasta 230 000 reserviläisestä tuskin puolet selviäisi ekasta marssista saamatta vähintään lievää sydänkohtausta. Jos halutaan pitää yllä uskottavaa puolustusta, pitäisi joukkojen olla sellaiset, jotka myös näyttävät siltä.
Kustannusvaikutusten laskeminen on tämän mallin haastavin puoli, mutta ei mahdotonta. En usko, että tämä malli olisi kokonaisuudessaan sen kalliimpi kuin nykyinen, tehoton tapa tuottaa reserviä, ns. cannon fodderia.
Näin mä sen ajattelin.
Loppuun vielä kuva kurkkusalaatista. Eikun valatilaisuudesta.
