Kun puhutaan ilmansaasteista ja siitä, että Suomessa ja muualla Euroopassa pitäisi tehdä oikeasti asioita nyt, kuulee monesti saman vastaväitteen. Euroopassa on hyvä tilanne, eikä meidän edes oikeastaan kannata tehdä mitään koska Kiina ei tee kuitenkaan mitään.
Fakta. Euroopassa ei ole kaikki hyvin. Ei ole ollut pitkään aikaa. Arviolta 400 000 ennenaikaista kuolemaa ilmansaasteista johtuen vuosittain ei ole omasta mielestä kovin hyvin. Eikä vähintään 59 miljardin euron ylimääräiset kustannukset. Nuo asiat ei anna viitteitä siitä, että asiat olisi Euroopassa hyvin.
Pariisissa ei saa keskustassa ajaa enää autolla samaan malliin kuin esimerkiksi 1990-luvulla. Lontoon keskustan läpi voi ajaa henkilöautolla, jos maksaa tarpeeksi. Tukholman keskustaan ei ole asiaa autolla, jossa on alla nastarenkaat. Nämä kaikki ovat askelia oikeaan suuntaan, mutta tämä on vasta alkua. Näin ainakin toivon.
Helsingin ilmanlaatu on parantunut vuosittain, toivotaan että tämä suunta on pysyvä. Jonkun on näytettävä esimerkkiä, tässä asiassa olisin erittäin iloinen siitä, että se olisi Suomi.
Eikä Kiinakaan ihan käsien päällänsä istu ympäristöongelmiensa kanssa. He ovat siihen heränneet, toivotaan, että ei ole vain liian myöhäistä.
http://www.hs.fi/ulkomaat/a1393900651487
http://www.nytimes.com/2014/11/19/business/energy-environment/asia-pushes-hard-for-clean-energy.html?_r=0
Euroopan tilanteen lähteet:
http://yle.fi/uutiset/raportti_ilmansaasteet_maksavat_eulle_jopa_suomen_bktn_verran/7650259
http://yle.fi/uutiset/raportti_euroopan_kaupunkilaiset_hengittavat_kovin_saastunutta_ilmaa/7640219