Sitä aina välillä pohtii sitä, miten vaikea tai helppo on samaistua toisen asemaan. Se on yllättävän vaikeaa, hyvin usein täysin mahdotonta. Taloudellisen tilanteen ja jokapäiväisen selviämisen tunnustaminen ja toisen tilanteen hahmottaminen täysin luulisi olevan helppo tehtävä. Vaan se ei sitä ole. Se vaatii todella paljon, eikä silloinkaan päästä siihen, mitä toinen ihminen oikeasti käy läpi.
Tätä taloudellisen aseman kulmaa olen viime aikoina pohtinut melko paljon, kiitos siitä kuuluu myös Keskusta vetoiselle hallitukselle. Ei kuitenkaan hyvällä tavalla. Aivan liikaa on poljettu vähempiosaisten mahdollisuuksia ja sille ei näytä tulevan loppua. Kohta ei ole köyhällä varaa sairastaa eikä opiskella. Köyhyydestä tulee entistä enemmän periytyvää, eriarvoisuus lisääntyy ja nämä ongelmat näkyvät vasta siinä vaiheessa kun nykyhallituksesta osa ottaa jo hiekkakylpyjä.
“Kyllä minä osaan asettua köyhän perheenisän asemaan, olen itsekin ollut joskus köyhä.” Tätä kuulee. Mutta se ei vain pidä paikkansa. Jos olet ollut köyhä 80-luvulla, se on aivan eri asia olla köyhä nyt. Ja jos olet ollut köyhä 35 vuotta sitten, olet todennäköisesti unohtanut sen, mitä se ihan oikeasti on. Miltä tuntuu mennä paperin ja kynän kanssa kauppaan, missä ostoslistan reunaan kirjoitetaan jokaisen tuotteen summa, jotta tietää koska rahat on käytetty. Minkälaista on kulkea puhtaissa vaatteissa, jos on muistanut tarkistaa, koska pyykinpesuaine loppuu, että tietää säästää makaroonista riittävästi.
Tämä arkipäivää yhä kasvavalle joukolle. Kurjistamalla ihmisten oloja, ei saada aikaan talouskasvua. Kurjuuden lisääminen lisää vain yhtä asiaa. Kurjuutta. Sitä ei Audin ratista ehkä hoksaa, vaikka olisikin joskus ollut nuorena köyhä. Mene töihin, sanotaan. Menisin, jos niitä olisi, vaan kun ei ole. Silti kohta täytyy kirjoittaa 15 työhakemustä määräajoin, vaikka työ olisikin sellainen, että sitä ei ole mahdollisuutta tehdä. Ei kaikista ole tuotantoinsinööreiksi. Ja yhä harvemmasta on tulevaisuudessa. Siitä pitää huolen koulutusleikkaukset ja ajatukset siitä, että koulutus maksaisi. Ei se nytkään ilmaista ole, kirjat ja materiaalit on kallita. Onneksi on opintotuki, jota kyllä leikataan jatkuvasti.
Tasa-arvo ei ole valmis. Eikä se tällä tavalla valmiiksi tule. Niin kauan kuin liian homogeeninen ryhmä tekee päätöksiä, on mahdoton asettua toisen asemaan. Rikas ei tiedä miltä tuntuu olla nykypäivänä köyhä. Jos köyhä tekee töitä, että saisi muutaman satasen enemmän, se otetaan muualta pois. Ja kestää tovin, että tulotaso olisi sama kuin ennen työkeikkaa.
Itse olen nykyään pienyrittäjä, kahdella eri firmalla. Minulla menee kohtuullisen hyvin, vaikka tänä vuonna ei ulkomaan matkaa tehdäkään. Olen laskenut kaupassa rahaa, säästänyt pyykinpesuaineeseen. Silti, en tiedä mitä on tänä päivänä olla köyhä. Jokaisen, joka päättää yhteisistä asioista tulisi ottaa siitä selvää. Viikon “köyhäily” ei ole se juttu.
Voin tulla oppaaksi ja tehdään tutustuminen yhdessä. Kutsu on avoin kaikille kansanedustajille. Otetaan kaikki huomioon päätöksenteossa ja lopetetaan eriarvoistava politiikka. Siitä on hyötyä nyt ja tulevaisuudessa.