Nyt se on totta. Kansalaisaloite markan palauttamisesta etenee eduskuntaan. Palauttaminen tapahtuisi siten, että markka olisi rinnakkainen valuutta. Omasta mielestäni tässä ei ole järjen hiventäkään ottaa rinnalle toinen valuutta, jonka arvoa ei ole sidottu toiseen käytössä olevaan valuuttaan. Miksi?

Mietin tätä asiaa ensimmäisenä pienyrittäjän kannalta. Kuinka paljon se hankaloittaisi yrittäjän ja yrityksen elämää. Toinen virallinen valuutta nostaisi yrittämisen kuluja huomattavasti. Jos yritys ottaa kahden valuutan mallin käyttöönsä, pelkät kirjanpitokulut kasvaisivat huomattavasti. Samalla tulisi mahdollisia valuutan arvonvaihtelusta johtuvia kurssivoittoja, tai tappioita. Jos yrityksellä on kassassa paljon rahaa, voi alhaisen kurssin aikana käyttää vain toista valuuttaa ja odottaa josko kurssi kääntyisi paremmaksi. Mikäli näin ei käy, on edessä valuuttatappioita. Mikä täytyy taasen huomioida hinnassa. Valuuttapelistä voi myös hyötyä, mikäli siihen on aikaa ja pääomaa. Se ei tosin ole todellisuutta pk-sektorilla.

Vaihtoehtoisesti eurohinta voisi olla vakio ja markkahinta vaihtelisi valuuttakurssien mukaan. Mikä teettäisi jälleen lisätyötä laskutukseen ja hinnoitteluun. Päivittäistavarakaupassa se ei ole edes mahdollista. Voihan yritys kieltäytyä ottamasta vastaan toista virallista valuuttaa. Mutta olisiko se taloudellisesti kannattavaa sekään, mikäli se tarkoittaisi asiakkaiden siirtymistä muualle?

Rahan käsittely on myös kallista. Käteinen on kaikista kalleinta. Jos käytössä olisi kaksi eri valuuttaa, käteisen rahan käsittelykulut karkeasti arvioiden tuplaantuisivat. Päivittäistavarakaupassa ja kioskeissa täytyisi olla kaksi eri valuuttaa pohjakassassa, joka lisäisi käteiseen sidotun pääoman määrää sekä kasvattaisi turvallisuusriskejä.

Olisiko meillä siihen oikeasti varaa? Mielestäni ei. Kaksi eri valuuttaa rinnakkain on kaiken kaikkiaan typerä ajatus.

money