Olimme viime viikolla pikavisiitillä Amsterdamissa. Valloittava kaupunki, jossa on yli 740000 asukasta, väestöntiheys suomalaisittain melko huomattava, yli 4400 ihmistä neliökilometriä kohden. Kuitenkin tunnelma on pienen kylän tunnelma. Kenelläkään ei ole kiire mihinkään, ainakaan he eivät näytä siltä. Tuntemattomat juttelevat toistensa kanssa, myös me saimme tuntemattomista kahvilassa juttuseuraa.
Mutta se asia, mikä jäi eniten mieleen on pyöräilykulttuuri. Polkupyöriä oli aivan valtavat määrät, niillä kuljetettiin isojakin kuormia. Päiväkotilapset kulkivat isoilla laatikkopyörillä, 6-8 lasta laatikossa ja kaksi tarakalla. Sähköavusteiset päiväkotipyörät ovat hiljaisia ja saasteettomia ja nopeita välineitä kulkea. Pyörän selässä näki kaikennäköisiä ihmisiä, myös poliiseja. Kypärää näkyi harvalla, kypäräpakkoa ei ole edes mopolla ajettaessa. Osa käytti kuitenkin kypärää.
Yhtään onnettomuutta emme viiden päivän aikana nähneet. Pyöräilijöillä ja mopoilla oli omat kaistat, joille ei kävelijöillä tai autoilijoilla ole asiaa. Ne on myös selkeästi erotettu joko korotuksin tai maalauksin. Pyöräilijöille oli myös omat liikennevalonsa. Osassa yksisuuntaisissa kaduissa oli pyörille erikseen oma kaista, jolloin pyörillä sai ajaa katua molempiin suuntiin, autoilijoiden tyytyessä yhteen suuntaan.
Amsterdamin pyöräilykulttuurissa olisi paljon opittavaa Suomessakin. Se ei ole mahdotonta, se vaatii tahtoa toteuttaa. Kansanterveydelliset vaikutuksetkin olisi hyvät. Meillä on vielä vähän mäkisempääkin, niin pysyy kunto kohdillaan.
Pari kuvaa todisteena, että näin todellakin on:
