Saimme Helkamalta sähköpyörän testikäyttöön, liittyen kestävien elämäntapojen kiihdyttämö -projektiin.

Ensikoskosketus
Ensimmäinen reaktio pyörästä kun sen näin, oli: älyttömän siisti! Seuraavaksi kiinnittyi huomio vähän käytännöllisempiin asioihin. Niistä myöhemmin.

Ajaminen
Satulan säätäminen omalle korkeudelle sujui nopeasti. Muita säätöjä ajoasentoon ei tällä kertaa tehty. Ja eikun matkaan!

Tämä oli minun ensimmäinen ajokerta sähköpyörällä. Ensikosketus oli aika maagiselta tuntuva. Ilman minkäänlaista rasitusta vauhtia 25 km/t! Ja kiihtyvyys on aika hurjaa. Kaupungissa täytyy oikeasti olla varovainen ettei jyrää ketään alleen.

Koska pyörä on suunniteltu maastoajoon, on renkaat leveät ja pitävät. Ne eivät ole omiaan asvaltilla eikä niiden vierintä ole yhtä hyvä kuin maantierenkailla. Sähköavustuksen kanssa sitä ei huomaa kunnes vauhti kasvaa yli 25 km/t:n. Alamäissä vanha Helkama Kulkurini menee vapaalla nopeammin. Ensimmäinen testilenkki sisälti ajoa kaupungissa, maantiellä ja hiekkatiellä. Matkaa tuli noin 12 kilometriä ja keskinopeus oli karvan alle 25. Ei huono, varsinkin kun syke ei noussut, hiki ei virrannut enkä hengästynyt kertaakaan.

Tekniikka
Pyörässä on Shimanon tekniikka valoa lukuunottamatta. Sen käytettävyys on loogista, eikä ohjeita tarvita. Moottori ja sen hallinta on Shimanon E8000 mallia. Voimaa moottorissa on 250W ja maksimi vääntö 70Nm. Painoa kyseisellä moottorilla on 2,8 kiloa.

Akun kapasiteetti 504 Wh, painoa kertyy noin 2,5 kiloa. Valmistajan sivuilla ei ole painoa ilmoitettu, mitattu kotipuntarilla. Avustusta akulla saa ECO asetuksella noin 100 km matkalle, Boost-asetuksella (se paras) noin 50 km matkalle. Valmistajan ilmoittamia lukemia 100 kilon kuormalla mitatttuna. Latautuminen 0–80% kestää noin 2,5 tuntia, täyden akun saa viiden tunnin latauksella.

Ohjelmiston päivitys tapahtuu kännykällä Bluetoothin kautta. Se moottorin ohjelmiston päivitys kesti noin 10 minuuttia.

Vaihteita pyörästä löytyy 10, joista tuli käytettyä eniten 7 ja 8 vaihteita. Joissain ylämäissä hetken pienempää vaihdetta. Ilman hengästymistä jyrkätkin mäet menivät noin 17 km/t vauhdilla istuallaan ylös. Pysähtyminen on todella nopeaa levyjarrujen ansiosta.

Aina kun pyörään laittaa virrat päälle, syttyy myös etuvalo. Se lisää turvallisuutta ja pimeässä valo on riittävä. Enempi valotehoa ei olisi haitaksi, myös kaksitehoinen valo tehovalinnalla olisi plussaa.

Käytännöllisyys
Ajoergonomia oli riittävän lähellä koeajossa, pienellä säädöllä 170 cm pyöräilijä saa erinomaisen asennon. Satula on aika kova omaan makuun, se on onneksi helppo vaihtaa.

Koeajopyörässä ei ollut lokasuojia, jotka ovat omasta mielestä ehdoton vaatimus. Sellaiset tähän kuitenkin lisävarusteena saa, kuten myös tavaratelineen ja seisontatuen.

Pyörässä olevan etuvalon lisäksi olisin toivonut myös takavaloa. Satulassa kiinni oleva heijastin on lain mukainen, helposti irtoavaa sorttia tosin. Valo olisi parempi.

Loppusanat
Pyörä on kaikinpuolin mainio, kunhan siihen lisää arkikäyttöön sopivat asiat. En tainnut kertaakaan lopettaa hynyilemästä kun tällä ajoin. Lokasuojien puuttumisen ongelman havaitsin toisella koeajolenkillä mikä suuntautui metsäautotielle. Muu varustukseni oli puutteellinen mutalenkille, joten se jäi kunnolla testaamatta.

Akun riittävyys on kotinurkissa pyörimiseen riittävä. Monen päivän pyöräretkelle en tällä kuitenkaan lähtisi. Moottorin ja akun tuoma yli viiden kilon lisäpaino ei välttämättä tunnu isolta, mutta mikäli mukana on teltta ja vähän muutakin, otan mieluummin 3 litraa vettä kuin sähköavustuksen.

Työmatka- ja hupipyöräilyyn tämä sopii kuitenkin erinomaisesti! Koska kyse ei ole ihan tavallisesta sähköpyörästä, ei tämän hintakaan ole sieltä hintahaitarin alkupäästä. Jälleenmyyjästä riippuen se maksaa ilman lisävarusteita 3000–3500 euroa.

Edit: Akun pakkaskestävyys todettu paremmaksi kuin minun. Akun varaus ei juuri laske ulkosäilytyksestä (kuivassa, mutta kylmässä varastossa). Lataaminen ei tosin onnistu kylmälle akulle, tarkkaa latauksen minimilämpötilaa en tiedä. Laturi ja akku toimivat hyvin yhdessä ja estävät liian kylmän akun lataamisen.