Eräs suosikeistani, erittäin paljon slowfoodia edustava ruoka on maa-artisokkakeitto. Sopii erinomaisesti alkukeitoksi tai sitten tuhdimpana versiona kesäpäivän kevyeksi lounaaksi. Kaikki ainekset saa läheltä, ainoa jonka joutuu yleensä ostamaan kaukaa tuotuna on valkosipuli. Sitä ei saa kotimaisena oikein muuten kuin itse kasvattamalla.

Valmistuksessa tarvitaan kuorimis- ja pilkkomisvälineiden lisäksi kattilaa ja sauvasekoitinta.
Valmistusaika kuorimisineen on noin 1,5 tuntia.

Ainekset (noin 4 annosta):
500 g maa-artisokkaa
500 g jauhoista perunaa
puolikas valkosipuli
kasvisliemijauhetta
2 dl kaurakermaa

Valmistaminen:
1. pese ja kuori maa-artisokat sekä perunat
2. pilko ne melko pieniksi (mitä pienempiä, sitä lyhyempi keittoaika) kattilaan
3. kuori ja viipaloi valkosipulin kynnet
4. laita kaikki ainekset kattilaan ja laita vettä sen verran, että ainekset juuri ja juuri peittyvät
5. ripottele keitinveteen kasvisliemijauhetta ja sekoita
6. keitä niin kauan että perunat ja maa-artisokat ovat kypsiä
7. muista tarkistaa liemen makua keittämisen aikana, aina voi lisätä mausteita
8. kun perunat ja maa-artisokat ovat kypsiä, nosta kattila liedeltä
9. sekoita sauvasekoittimella tasaiseksi, lisää kaurakerma
10. anna vetäytyä hetki ja syö

Kaurakerman määrää voi lisätä kunnes haluttu väri ja maku on saavutettu. Myös maa-artisokan suhdetta perunaan voi kasvattaa, aluksi kannattanee lähteä tuolla 50/50 suhteella. Maa-artisokan maku on melko voimakas ja jakaa joskus mielipiteitä. Annoksen päälle voi leikata tuoreita yrttejä, kuten korianteria.

Kuvia valmistuksesta (tupla-annos):

kokonaiset maa-artisokat

Kuoritut maa-artisokat

Palastellut maa-artisokat

Palastellut maa-artisokat

Potut, maa-artisokat ja valkosipulit

Potut, maa-artisokat ja valkosipulit

Koko komeus keittymässä, huomaa vesimäärä.

Koko komeus keittymässä, huomaa vesimäärä.

Valmis annos.

Valmis annos.